Yksinäisyys

Eli mites tämän nyt aloittaisi, me ollaan nyt oltu venlan kans viikko kahestaan kotona. mieheni oli tossa itse eka viikon kotona kun paikat oli niin kipeät ettei töitä pystynyt tekemään ja sitten patistin hänet lääkäriin. no hän sai illaksi lääkäri päivystys ajan, vein hänet sinne ja odottelin siinä autossa. kunnes hän laittoi mulle viestin et hänest otettiin sydän filmit,verenpaine ja tulehdus arvot. sit odotin viel hetken kunnes tuli taas viesti että pitää jäädä sairaalaan tulehdus arvot yli 200 , epäiltiin keuhkokuumetta.

sit lähin kotiin venlan kanssa ja koht sain viestin et hänet on lähetetty turun tyksiin, kun on toinen keuhko painunut kasaan . sit siel otettiin magneettikuvat , ja kun menin sit seuraavana päivänä käymään miehelleni oli edellisenä yönä laitettu kylkeen dreeni . eli sellanen letku keuhko pussiin mistä pääsee neste pois. 

eli siel keuhkos on joku tulehdus , mut ei tiedetä mist se on sinne tullut. sit tässä on otettu kaikkia näytteitä ja eka jo luultiin että lisä punuaises olis kasvain mut ilmeisesti ei ole, helpotus se on edes. no ainakin sokeritauti on, siihen lääkettä saa kokoajan ja kaikkia muita . vitamiineja, antibiottia,kipulääkkeitä ja jne. suurin osa suoraan suoneen, on tää raskasta kun ollaan venlan kans kahen kotona ja oon käyny usein kultaa kattomassa, mutta aina kun lähen kotiin tulee suru ja sinne mennessä on kans. hän on laihtunut huomattavasti ja ryhti on huonksi mennyt näyttää tosi kipeeltä. kun tää sairaus on henkeä uhkaava et sen verran vakavasta on kyse. sitä keuhko kuvaa ei ole näytetty edes potilaalle kun se on kuulemma aika raju näky.

jos mikään muu ei auta niin joudutaan leikkaamaan jotain. tässä kokoajan miettii sitä et jos siitä ei selvii hengissä , ni miten meijän käy tai miten selviin kaikesta yksin. onko mulla ketään sit lohdutus tukea, kun nyt jo tuntuu ettei ketään kiinnosta . äidilleni kerroin ni se oli melkein vaan iloinen et kultani on sairaalassa. vaikka meillä ei oo aina ollut niin helppoa niin silti pitäis edes tukea jollain lailla. 

mä haluun olla venlalle mahdollisimman hyvä äiti ja mun miehelleni hyvä tyttöystävä tai jos sukus vaimokin. 
 aina kun oon käynyt niin kulta ei oo enää edes hymyillyt mulle,onks hän niin kipee ettei mikään huvita enää. enkä oo päässy kainaloon, muutenkin hän ei oo ollu omatisensä lainkaan. jos mää haluisin kertoo jotain omia asioita ei se edes kuuntele , mää olen ihan yksin tää on vaikeeta mulle kokoajan enemmän. 

onhan hänel tulehdus arvot laskenu jo , mut ei sitä tie yhtään millon kotiin pääsee. ja palautuuko kulta normaaliks ikinä, mä yritän käydessä olla iloinen mut lähden pois niin itku tulee ihan väkisin. en haluu menettää mun tärkeintä heti venlasta seuraavaa. venla tarvii isää ja mää miestäni, meijän yhteinen aika on vasta alussa ei se saa loppua näin aikaisin. 

vaik kukaan ei oo mistään pois menost puhunut mut kaikki vaan tuntuu siltä :( 

tää on se syy miks en jaksa kauheesti kirjoitella. 

hiljainen on laulu rakkauden cover 

kulta lauleli mulle tätä maailma on sun biisii 

oma versio tästä tommi kalenius -vieläkö rakkaus kantaa